Joensuussa vietettiin eurooppalaisen yhteistyön päivää!

Submitted by KA9021 on
carelicum

Museums in Focus: Kulttuuripalveluiden kehittäminen kiinalaismatkailijoille (KA9021) -hanke on ollut käynnissä vuoden alusta lähtien. Siihen mennessä hankkeessa on pidetty aloitusseminaari, toimittu yhteistyötahojen kanssa, sekä muotoiltu museoiden navigointijärjestelmää ja päästy pitkälle äänioppaiden toteutuksessa.

Vaikka ulkomaan matkailu ja sen tulevaisuuden ennustaminen on kohdannut vahvoja haasteita pandemian takia, on matkailun kehittäminen Pohjois-Karjalassa erilaisissa kansainvälisissä hankkeissa kuitenkin voimakkaasti käynnissä. Yhteistyö kansainvälisten partnerien kanssa on antanut paljon vipuvoimaa hankkeiden onnistuneeseen toteuttamiseen koronaviruksesta huolimatta.