Sortavalan vesi- ja jätevesihuollon parantaminen (KA6000)

Projektin toimenpiteiden on tarkoitus parantaa merkittävästi Sortavalan kaupungin ekologista tilaa, ja näin ollen kaupungin vakituisten asukkaiden ja siellä vierailevien elämänlaatua. Euroopan unionin rajan läheisyys mahdollistaa turistien houkuttelemisen Sortavalan alueelle ja luo uusia mahdollisuuksia kehittää kansainvälistä turismia Pohjois-Laatokan alueelle. Tällä hetkellä suomalaiset matkanjärjestäjät kehittävät yhteistyössä venäläisten yritysten kanssa ekologisia luontoturismituotteita. Asia on herättänyt myös kansainvälistä mielenkiintoa. Pohjois-Karjalassa vierailevilla eurooppalaisilla turisteilla on mahdollisuus vierailla myös Pohjois-Laatokan alueen kulttuuri- ja luontokohteissa. Matkailijoiden suosimat Valamon luostari, Ruskealan louhospuisto ja KallivoPark-hiihtokeskus Sortavalan läheisyydessä tuovat yhä enenevässä määrin vierailijoita Sortavalan majoitusliikkeisiin ja ravintoloihin.
Tämän vuoksi korkealaatuisella juomavedellä sekä Laatokan ja sen lahden Läppäjärven puhtaammalla vedellä tulee olemaan kasvava merkitys muualta, pääasiassa Suomesta, tulevien turistien ja vieraiden sekä Sortavalan kaupungin ja sen lähialueiden asukkaiden tarpeiden tyydyttäjänä.
Hankkeen yleinen tavoite on Sortavalan asukkaiden ja kaupungissa vierailevien koti- ja ulkomaisten matkailijoiden elinympäristön parantaminen. Hanke koostuu kahdesta suuresta pääkomponentista:
a) juomaveden laadun parantaminen
b) jäteveden käsittely parantaminen,

joihin molempiin hankkeen kaikki toimenpiteet liittyvät. Sekä juomaveden laatu että jäteveden käsittely parantuvat hankkeen myötä Sortavalan alueella.

Hankeuutiset

Havaitut ongelmat, jotka on tarkoitus ratkaista Sortavalan kaupungin vesi- ja jätevesihuollossa on kolme merkittävää ongelmaa:
1. Kaksi viime vuosisadan alussa rakennettua jätevesiputkea sijaitsevat keskellä kaupungin keskustaa, ja niiden läpi on johdettu koko niiden olemassa olon ajan jätevesiä suoraan Laatokkaan. Tämä on saanut aikaan kaupunkiin terveydellisen ja epidomologisen uhan. Se uhkaa saastuttaa myös koko Laatokan rannikkoalueen. Järveen lasketun jäteveden kokonaismäärä on 920 m 3 vuorokaudessa. Kun otetaan huomioon kaupungin maankäyttösuunnitelmat ja yksityisten talojen rakentamisen voimakas lisääntyminen, voidaan olettaa jäteveden määrän kasvavan tulevaisuudessa.
2. Tällä hetkellä Sortavalan vesijohtovesi ei vastaa Venäjällä käytössä olevia puhtausvaatimuksia. Suurin syy tähän on, ettei vesijohtoverkostossa ole minkäänlaista vedenpuhdistuslaitosta. Näin ollen talousvesi ei vastaa puutteellisen puhdistuskäsittelyn johdosta terveysstandardeja.
3. Tohmajoen suulla Soikkasenlahdella sijaitseva Laatokasta veden ottava vedenottamo ja pumppuasemat rakennettiin hyvin nopealla aikataululla vuonna 1983 Helmijärven vedenpinnan laskettua niin alas, että vakava veden puute uhkasi kaupunkia. Tästä syystä vedenottoputken pää on vain 75 metriä rannasta ja sijaitsee ainoastaan 3,5 metrin syvyydessä. Vesijohtoverkostoon pumpatun veden laadun vaihteluun vaikuttavat paljon ulkoiset tekijät, kuten Laatokkaan laskevan Tohmajoen veden laatu, tuulen suunta, ilman ja veden lämpötila, Laatokan vedenkorkeus jne.

Hankkeen myötä odotettavissa olevat muutokset verrattuna nykytilaan

1. Kansainvälisen luontoturismin kehityksen esteet poistuvat, kun juomaveden laatu vastaa sekä venäläisiä että kansainvälisiä standardeja.
2. Käsittelemättömän jäteveden negatiiviset vaikutukset valtioiden rajat ylittäviin vesistöihin, kuten Laatokka, poistuvat ja järviveden laatu tulee vastaamaan kansainvälisiä standardeja ja HELCOMin tavoitteita.


1. Juomaveden laadun parantamiseksi hankkeen aikana rakennetaan uusi pintavedenottamo ja pumppausasemia, joiden avulla vettä toimitetaan vesijohtoverkostoon. Vedenjakeluinfran parantamiseksi käytetään laitteita ja teknologioita, jotka on jo testattu ja hyväksi havaittu niin Venäjällä kuin Suomessakin. Nykyaikaisen automaattisen pintavedenottamon rakentaminen tulee takaamaan korkealaatuisen juomaveden saatavuuden Sortavalan kaupungin asukkaille ja kaupungissa vieraileville. Toimintasuunnitelma ja siihen liittyvät tekniset piirustukset on tehty jo ENPI CBC projektissa KA198 "Support to sustainable development of Sortavala town for the improvement of environmental situation". Dokumentaatio toimii nyt toteutettavan investointiprojektin perustana. Näin ollen nyt toteutettava projekti saattaa loppuun viimeisten 15-16 vuoden aikana tehtyjen toimenpiteiden kokonaisuuden, jonka tavoitteena on ollut Sortavalan vesiongelman ratkaiseminen, kaupungin ja sen lähialueiden asukkaiden sekä kaupungissa vierailevien käytettävissä olevan veden laadun parantaminen, sekä Venäjän vesijohtovedelle asettamien puhtausvaatimusten täyttäminen.

Määrälliset indikaattorit, jotka tulisi saavuttaa hankkeen loppuun mennessä:

  •  Väri - 20 astetta 
  •  Hapenkulutus - 5.0 mg / l; 
  •  Rauta - 0.3 mg / l,
  •  Sameus - 1.5 mg / l; 
  •  Kloroformi - 0.2 mg / l.


2. Sortavalan kaupungin ekologisen ja terveystilanteen parantamiseksi hankkeeseen sisältyy kahden viemäriputken sulkeminen. Nyt putket johtavat käsittelemätöntä jätevettä noin 920 m3 päivässä Sortavalan keskustassa sijaitsevaan Läppäjärveen, joka on Laatokan lahti. Huomioitaessa kaupunkimainen maankäyttö ja yksityisten omakotitalojen rakentamiskehitys, jäteveden määrä tulee kasvamaan vielä lisää. Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää sulkea nämä viemärit ja uudelleen ohjata jätevesi puhdistusta varten
Sortavalan vedenpuhdistamolle, joka rakennettiin TACIS – ohjelman puitteissa vuosina 2002-2003. Kahden jäteveden pumppausaseman ja jätteiden painekeräimen rakentamista pidetään tehokkaimpana tapana ratkaista nykyiset ongelmat. Sama menetelmää on jo onnistuneesti käytetty hankkeessa KA526 ”Puhdas Laatokka”. Kiitos toteutetun projektin, Airanne –järveen menevä jätevesiputki on suljettu. Siten kahden käsittelemätöntä jätevettä Laatokkaan johtavan putken sulkeminen tulee olemaan jatkumoa Puhdas Laatokka –projektin toimille. Toimenpiteet ratkaisevat viimeinkin pitkään jatkuneet Sortavalan ympäristöongelmat.
Kvantitatiiviset indikaattorit, jotka pitäisi saavuttaa projektin loppuun mennessä:
- BOD (biologinen hapen kulutus) - 8.0 mg / l,
- Ammoniumtyppi - 0.8 mg / l,
- Kiintoaine - 6.0 mg / l,
- Fosfori- 0.7 mg / l.
Kerätyt vesinäytteet analysoidaan alla mainituissa laboratorioissa:
- Karelvodokanalin laboratorio,
- Suomen ympäristökeskuksen laboratorio
- Rosprirodnadzorin analyysilaboratorio (CLATI) ja
- Karjalan Tasavallan Hygieenia- ja epidomologian keskuksen laboratorio.

Projektin kohderyhmät ja hyötyjät.
Kohderyhmät – kunnallisten ja yksityisten Pohjoisen Laatokan alueella toimivien laitosten työntekijät, veden tarjonnasta vastuussa olevat alueelliset ja paikalliset viranomaiset ja jätehuoltohallinto (noin 30 henkilöä). 
Lopulliset hyötyjät – Sortavalan kaupungin ja alueen asukkaat ja vieraat, ulkomaiset (pääosin suomalaiset) ja kotimaiset turistit.

Tavoiteltavat tulokset ja suunnitellut toimenpiteet niiden saavuttamiseksi Alla mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi toteutetaan projektin puitteissa seuraavat toimenpiteet:

1. Kunnallisten yhtiöiden ja kuntien teknisten asiantuntijoiden ja työntekijöiden osaaminen lisääntyy.
2. Sortavalan kaupungin asukkaiden sekä koti- ja ulkomaisten turistien käyttämän vesijohtoveden laatu paranee
3. Laatokan ja sitä kautta Itämeren saastekuorma vähenee.
4. Projektin toimenpiteet ja tulokset julkaistaan.

Tulokset saavutetaan toteuttamalla vastaavat neljä työpakettia.

TP1. Toimenpiteet kunnallisten yhtiöiden ja kuntien teknisten asiantuntijoiden ja työntekijöiden osaamisen lisäämiseksi
1.1 Hankekumppaneille ja sidosryhmille suunnatut työpajat, joissa keskustellaan teknisistä ratkaisuista ja suunnitelmista Sortavalan vesi- ja jätevesihuollon uudistamiseksi.
1.2 Suomalaisiin vesilaitoksiin suuntautuvia opintoretkiä Pohjois-Laatokan alueen kunnallisten yhtiöiden ja kuntien edustajille.
1.3. Seminaari Joensuussa.

TP2. Uuden korkealaatuista vettä Sortavalaan tuottavan pintavedenottamon rakentaminen
2.1. Alustavien pintavedenottamon rakennussuunnitelmien taloudellisen osan ja rakennussuunnitelmien päivittäminen
2.2. Kilpailutusasiakirjojen valmistelu ja avoimen kansainvälisen tarjouskilpailun järjestäminen rakennus- ja asennustöiden toteuttamiseksi
2.3. Pintavedenottamon rakentaminen ja pumppuasemien kunnostaminen ja näiden käyttöönotto

TP3. Käsittelemättömän jäteveden Laatokkaan laskemisen lopettaminen
3.1. Kahden käsittelemätöntä jätevettä Laatokkaan laskevan viemäriputken sulkemiseksi tehtyjen suunnitelmien taloutta koskevan osan päivittäminen.
3.2. Kansainvälisen avoimen rakennus- ja asennustyötä koskevan kilpailun toimeenpano
3.3. Modernisoidun jäteveden käsittelyjärjestelmän rakentaminen ja käyttöönotto (kaksi suljettua viemäriputkea, pumppuasemat ja viemäriverkosto).

TP4. Hankkeen näkyvyys ja hankkeen tuloksista tiedottaminen:
4.1. Hankeuutisista tiedottaminen eri tiedonvälityskanavissa ja internetin sosiaalisissa verkostoissa mukaan lukien Karelia CBC:n sivustot. 
4.2. Kaksikielisen videofilmin valmistaminen ja sen lataaminen sosiaaliseen median (FB, VK)
4.3 Tiedotustilaisuuksien järjestäminen asianosaisille ja median edustajille Sortavalassa ja Joensuussa.
4.4. Informaatiotaulujen valmistus ja niiden sijoittaminen rakennustyömaiden yhteyteen.

Miksi rajat ylittävä yhteistyö on välttämätöntä hankkeen toteuttamiseksi Hankkeen alustavien keskustelujen aikana venäläisten partnerien kanssa paljastui että suomalaisten järjestöjen ja asiantuntijoiden osallistuminen on ehdottoman välttämätöntä. Suomalaisten asiantuntijoiden ja sopivien organisaatioiden olisi hyvä olla mukana seuraavissa toimissa:
1. Teknisen dokumentaation ekologinen ja tekninen arviointi EU-standardien mukaisesti.
2. Avustaminen dokumenttien valmistelussa ja arvioinnissa. (esimerkiksi, suomalaista osaamista tullaan käyttämään uuden pintavedenottamon ottoputken asentamisessa paikoilleen ilman keinotekoista vedenalaista kumparetta. Tämä alentaa kustannuksia ja vähentää järven pohjan muokkauksesta järven eliöstölle ja kasveille aiheutuvaa haittaa).
3. Tarjouskilpailun asiakirjojen laadinta yhdessä ja avustus avoimen tarjouskilpailun toteutuksessa Euroopan puolella eurooppalaisten yritysten tasapuolisen osallistumisen takaamiseksi tarjouskilpailussa.
4. Koulutustilaisuuksien järjestely ja toteuttaminen parhaiden käytäntöjen esittelemiseksi kumppaneille ja sidosryhmille. Suomalainen partneri voi lisäksi tiedottaa hankkeen tuloksista laajalti Suomen puolella.

Karelvodokanal Ltd. (Lead Partner):

Sovetskaja str. 24, 186792 Sortavala, Russian Federation

Telephone number: +7 81430 45344

Email: Vodasort90pto@rambler.ru

Website: http://karelvodokanal.ru/

 

Project management subcontractor:

10, Englesa str., 185035 Petrozavodsk, Russia

Telephone number: +7 (8142) 76 93 91

Email: kaeec@sampo.ru 

Website: kaeec.org

Twitter: https://twitter.com/ano_eec