Tutustumisretki Ärjänsaaren vihreisiin ratkaisuihin

Submitted by KA5043 on 02.09.2019 - 12.28
Kotila

Oulujärvellä sijaitsevassa Ärjänsaaressa järjestettiin energia- ja jätehuoltoaiheinen tutustumisretki 28.8.2019. Retki oli osa Green Solutions for Nature Protected Areas -hanketta, jonka tavoitteena on edistää ympäristöystävällisiä ratkaisuja syrjäisissä luontokohteissa. Hanke on ollut käynnissä vuoden verran, ja Suomen ja Venäjän pilottialueille on alkanut jo syntyä konkreettisia tuloksia. Tällä retkellä tutustuttiin hankkeen aikaansaannoksiin Ärjänsaaressa.

Retkelle osallistui hankekumppaneita Petroskoin Energiatehokkuuskeskuksesta sekä kolmelta hankkeen pilottialueelta (Kivatsun ja Kostamuksen luonnonpuistot, Vodlajärven kansallispuisto). Lisäksi tilaisuuteen osallistui Metsähallituksen, Oulun Energian, Ekokympin ja muiden hanke- ja sidosryhmäkumppaneiden edustajia. Osallistujia oli yhteensä 22 henkeä.

Aamupäivän teemana olivat Ärjänsaaren neljä aurinkoenergiakohdetta. Aluksi tutustuimme Kotila-mökkiin, jossa toimiva kesäkahvila pyörii täysin aurinkosähköllä. Seuraavaksi kävelimme läheiselle keittokatokselle, jonne on rakennettu aurinkosähköllä toimiva kännyköiden latauspiste. Ennen lounasta ehdimme tutustua myös lammaspaimenten mökkinä toimivaan Saunalaan sekä Vierasniemen Vierasmajaan, jotka myös on varustettu aurinkosähköjärjestelmillä. Aamupäivän energia-asiantuntijana toimi Oulun Energian tuotepäällikkö Olli Tuomivaara.

Iltapäivän teemana olivat jätehuoltoasiat luontokohteissa ja laajemminkin. Keskustelimme roskattomasta retkeilystä, johon Ärjänsaaressakin siirryttiin kesän 2019 alussa. Roskaton retkeily tarkoittaa käytännössä sitä, että retkeilijä itse kuljettaa omat roskansa pois luontokohteesta. Tämä vähentää kohteen huoltotarvetta ja säästää siten myös ilmastoa ja luontoa. Ärjänsaaressa roskaton retkeily on lähtenyt hyvin käyntiin, ja roskia on tänä kesänä ollut jopa vähemmän kuin ennen jäteastioiden poisvientiä. Jätehuollon asiantuntijoina retkellä toimivat Metsähallituksen kenttäpäällikkö Leena Jartti sekä Ekokympin ympäristöpäällikkö Eero Piirainen ja käyttöpäällikkö Esa Kumpulainen.

Vietimme mukavan päivän Ärjänsaaressa. Aurinko paistoi, järvimaisema oli kaunis ja Ärjänsaari sai taas uusia ihailijoita. Keskustelut energia- ja jätehuoltoaiheista jatkuivat vielä hankeporukan illallisellakin.

Anni Koskela, Metsähallitus