Harjoittelijan silmin

Submitted by Henna on

Tänään on viimeinen työpäiväni Karelia CBC -ohjelmassa. Kuluneiden neljän kuukauden ajan minulla on ollut mahdollisuus olla osa mahtavaa työyhteisöä ja saada ensi käden kokemusta toiminnasta alueellisen rajanylittävän yhteistyön ohjelmassa ja voinkin sanoa oppineeni paljon. Työtehtäväni ovat vaihdelleet paljon ja olen nauttinut suuresti niiden monipuolisuudesta ja eroavaisuudesta. Aloittaessani kesäkuussa ajattelin työni pääosan koostuvan käännöstehtävistä, enkä todellakaan osannut kuvitella miettiväni kuinka saisin hauskan vastauksen kysymykseen ”Mitä TohmaKoita hanke pyrkii toiminnassaan edistämään?” osana humoristista eurooppalaisen yhteistyön viikon (ECD) -tietovisaa. (Päädyin lopulta vastausvaihtoehtoon ”Saada rajaseutujen ihmiset keräämään talven yli säilyneitä karpaloita eli tohmakoita”.)

Kuten kaikkialla muuallakin, myös meidän toimintaamme on vaikuttanut koronaviruksen aiheuttama pandemia. Kesäkuun vietin lähinnä etätöissä, kuten muutkin tiimimme jäsenet ja toimistolle palattuammekin ovat etäyhteydet ja webinaarit tulleet tutuksi. Pandemialla oli suuri vaikutus etenkin eurooppalaisen yhteistyön päivän järjestämiseen, sillä jouduimme alkuperäisten suunnitelmien sijaan järjestämään tapahtumat joko täysin verkossa tai siten, että osallistujien ei tarvitsisi kohdata muita ihmisiä. Järjestämäämme kahteen tapahtumaan olimme varsin tyytyväisiä ja ne saivat hyvin huomiota etenkin Venäjällä. Itse sain mahdollisuuden osana toista järjestämäämme tapahtumaa, hankesuunnistusta, kiertää ohjelma-aluetta Suomen puolella yhden päivän ajan. Matka ja siitä päivittäminen ohjelmamme Instagram-tilille olivat erittäin positiivisia kokemuksia ja matkakertomukseni voi vieläkin löytää Instagram-tililtämme.

Kokonaisuudessaan nautin todella paljon työskentelystä Karelia CBC -ohjelmassa tämän kesän ajan ja haluankin kiittää ohjelmaa mahdollisuudesta olla mukana toiminnassa sekä toivottaa kaikille mukavaa ja turvallista syksyä!

Nuutti