Vartius

Vartiuksen rajanylityspaikan kunnostustyöt


Hankkeessa kunnostetaan ja parannetaan Vartiuksen rajanylityspaikan infrastruktuuria, rakennuksia, tietojärjestelmiä ja läpivalaisulaitteistoa. Hanke kuuluu Karelia CBC rajat ylittävän yhteistyön ohjelmaan. Hanke valmistuu vuonna 2022.

Hankeuutiset

Hankkeen taustat
 

Vartiuksen rajavartioasema on Suomen ja Venäjän välisen maantie- ja rautatieliikenteen kansainvälinen rajanylityspaikka. Se sijaitsee 65 km Kuhmon keskustasta koilliseen. Vartiuksen rajavartioasema vastaa rajaturvallisuuden ylläpidosta ja muista lakisääteisistä valvontatehtävistä toimialueellaan. Euroopan unionin ulkorajaa, Suomen itärajaa, on Vartiuksen rajavartioaseman vastuulla 22,1 km.

Vartiuksesta tuli kansainvälinen rajanylityspaikka Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992. Sen kautta kulkevat kantatie 89 ja Kontiomäki–Kostamus-rautatie. Vartiuksen rautatieasema toimii rautatieyhdysliikenteen luovutus- ja vastaanottoasemana.

Vartiuksen Venäjän puoleisen raja-aseman nimi on Lyttä (ven. Люття, Ljuttja). Vuosittain Vartiuksen rajan ylittää noin 400 000 henkilöä.

Hankkeen kustannukset ja rahoitus
 

Kehittämishankkeen budjetti on 8,15 miljoonaa euroa, johon tukea saadaan 6,41 miljoonaa euroa. Hanke toteutetaan kolmen vuoden kuluessa rahoitussopimuksen allekirjoituksesta, joka tehtiin 1.1.2019.

Hankkeen tavoitteet


Vartiuksen rajanylityspaikan kehittämishankkeessa on parannettu ratarakenteita rajalla ja Ypykkävaarassa, kehitetty tieliikenteen olosuhteita muun muassa kaistajärjestelyin ja uudistettu rajanylityspaikan rakennuksia.

Rajavartiolaitoksen ja Tullin henkilöstön työolosuhteet ja matkustajien asioimistilat ajanmukaistettiin vuonna 2021. Viranomaisten käytössä olevia tietojärjestelmiä ja läpivalaisulaitteistoa päivitettiin.

Hankkeeseen osallistuivat Väylävirasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Rajavartiolaitos, Tulli, Senaattikiinteistöt, Säteilyturvakeskus, Pietarin direktoraatti ja Fintraffic.

Hankkeen eteneminen

Vuonna 2019 aloitettu Kuhmon Vartiuksen rajanylityspaikan kehittämishanke valmistui infran osalta marraskuussa 2021. Hankkeessa parannettiin rautatieliikenteen välityskykyä ja kehitettiin tieliikenteen olosuhteita nykytarpeita vastaavaksi. Myös rajanylityspaikan tulli- ja raja-asemarakennus uudistettiin. 
     Ratapihojen jatkamiseen liittyvät radan päällysrakenne- sekä sähkö- ja turvalaitetyöt valmistuivat syksyllä 2021. Lisäksi Vartiuksessa otetaan käyttöön myös Tullin uusi junantunnistusjärjestelmä, joka tehostaa raiteilla kulkevan tavaraliikenteen valvontaa. Hanke valmistuu vuonna 2022.

Karelia CBC

Ohjelmakoordinaattori Niko Auer
p. 040 685 4012
niko.auer[at]kareliacbc.info

Erityisasiantuntija Henna-Mari Laurila
p. 050 9180 049
henna-mari.laurila[at]kareliacbc.info

Väylä

Projektipäällikkö Jyri Mustonen
p. 029 534 3068
jyri.mustonen[at]vayla.fi