Iloinen jälleennäkeminen yleisön kanssa Joensuun torilla

Submitted by KA9031 on
Big Music for Small Cities_Market Place events

Joensuun Musiikkitalven koko perheen toritapahtumaa vietettiin aurinkoisessa säässä lauantaina 24.7. Yleisöä saapui paikalle ilahduttavan paljon ja tapahtuman loppua kohti väkimäärä vain lisääntyi. Parhaimmillaan torin edustalla oli samaan aikaan noin 200 ihmistä.

Tapahtuman juontajana toimi Teatteri-Traktorin perustajajäsen ja ohjaaja Tomi Kervinen.

Teatteri-Traktorin toiminnallinen, osallistava ja musiikin täyteinen esitys sai koko perheen liikkeelle. Torilla opeteltiin tärkeitä meritaitoja: reivattiin, tanssittiin ja iloittiin merirosvohahmojen johdattelemina.

Satumaista -projektin Ruska Tuohimaa ja Alma Alpakka muistuttivat kuulijoita sadun keinoin ihmisten välisestä tasa-arvosta, kaikkien ihmisten hyväksymisestä ja huomioon ottamisesta.

Joensuun konservatorion hurmaava Tulikatti -kuoro esitti lauluja lasten elokuvista. Kuoroa johti Susanna Mäki ja pianistina toimi Matilda Nikkinen.

Toritapahtuma huipentui Motoran Säpäköiden ja Vinhakoiden vauhdikkaisiin ja taiturillisiin tansseihin.

Joensuun Musiikkitalvi kiittää Big Music for Small Cities -hanketta, Karelia CBC -ohjelmaa ja sen rahoittajia Euroopan unionia, Suomea ja Venäjää tapahtuman tukemisesta.