Rajanylittävää taideohjausta

Submitted by KA9011 on
Perunaleimasimen kaiverrusta

Maanantaina 8.11.2021 kuusi petroskoilaista erityistä tukea tarvitsevaa lasta vanhempineen kokoontui koulupäivänsä jälkeen petroskoilaiseen kulttuurikasvatuskeskus Horisonttiin kuvataidetunnille. Isolla monitorilla Zoomin kautta joensuulainen kuvataideohjaaja ja Itä-Suomen yliopiston erityispedagogiikan opiskelija Aila Kinnunen toivotti heidät tervetulleiksi Tatjana Islamaevan tulkkauksen välityksellä. Tutustumistuokion ja tulevan taidetunnin ohjelman läpikäynnin jälkeen päästiin toimeen, eli perunaleimasimen kaivertamiseen. Aila näytti mallia: tietokoneen kamera kuvasi hänen kasvojaan ja hänen työpöytänsä yläpuolelle kiinnitetty puhelin kuvasi hänen käsiään. Kulttuurikasvatuskeskus Horisontin osalta mukana ohjaamassa ja auttamassa oli Tatjana Gavrilova. Kun kaiverrukset oli tehty perunaan, tuputettiin kangasväriä perunaleimasimeen ja painettiin kuvioita kangaskassiin. Lapset olivat innoissaan perunan käytöstä ja lopputulokset olivat upeita!

Keskiviikkona kurssi jatku samalla kokoonpanolla, paitsi että paikalla myös Karjalan TV tekemässä juttua. Tällä kertaa maalattiin posliiniväreillä talviaiheisia kuvia posliinimukeihin. Kun aikaa vielä jäi, ehdittiin maalata paperille herkullinen uudenvuoden ateria. Perjantaina ryhmä kokoontui viimeisen kerran ja ohjelmassa oli paperitaidetyö kolmiulotteisilla tarrapaloilla.

New Cultural Horizons -hankkeessa on kehitetty erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua taide- ja kulttuuriharrastuksiin sekä Suomen että Venäjän puolella. Inklusiivisia harrastuksia on pilotoitu eri taiteen alojen parissa. Yhtenä pilotointina Aila Kinnunen veti viime keväänä kuvataidekurssin pohjoiskarjalalaisille nuorille Zoomin välityksellä. Kahdeksasta tapaamiskerrasta koostuva kurssi koostui erilaisista kuvataide- ja käsityötehtävistä, joita varten nuoret olivat saaneet materiaalipaketit. Apuna oli myös Ailan laatima verkko-oppiympäristö, johon hän yhdisteli kuvia, selkokielistä tekstiä ja opetusvideoita. Kurssilla kokeiltiin sarjakuvaa, kankaanpainantaa, Fimo-massaa, kartonkigrafiikkaa, paperitaidetta, posliinimaalausta, kivimaalausta ja kutistemuovipiirrosta.

Koska koronan takia hankkeessa suunniteltuja rajanylittäviä tapahtumia ei ole voitu vielä järjestää, päätettiin Aila Kinnusen organisoimaa kuvataidekurssia kokeilla rajanylittävänä ohjauksena. Ailalle kokemus rajanylittävästä ja kansainvälisestä ohjaustyöstä oli uusi. ”Aivan ihania ja kuuliaisia lapsia”, hän toteaa. Suomalaisiin erityislapsiin verrattuna ryhmä on hyvin rauhallinen. Aila on huomannut pieniä kulttuurieroja ryhmän toiminnassa. Myös vuorovaikutus on erilaista tulkkauksella. ”Vaikka vuorovaikutus on suoraa, se tekee pienen mutkan tulkin kautta”, Aila pohtii. Etätyöskentely on sujunut oikein hyvin. Sujuvuutta on lisännyt se, että tunnit on rytmitetty ja strukturoitu pienempiin osiin. Petroskoilaiset lapset vanhempineen ovat olleet tyytyväisiä rajanylittäviin taidetunteihin ja vastaavaa toivotaan lisää. Ehkä myöhemmin järjestämme vielä toisen vastaavan taidekurssin toiselle ryhmälle erityistä tukea tarvitseville lapsille tai nuorille.

Tiina Ynnilä
Projektikoordinaattori