PeatStop julkaisee Hulevesikoulutus -minisarjan!

Submitted by outi.laatikain… on
Screenshot youtubesta

Hankerintamalla kevät on ollut melko rauhallinen, osittain myös Euroopan sotatilanteen vuoksi. Kuitenkin, huolimatta epävarmuuksista, PeatStop ja muutkin Karelia CBC -ohjelman rahoittamat hankkeet jatkavat porskuttamistaan. Jotain hyvää siis!

PeatStopin osalta kevät on kulunut tutustuessa hulevesien hallinnan mahdollisuuksiin aiempaa syvemmin. Olemme käynnistäneet Hulevesikoulutus-nimisen minisarjan, jonka eri jaksoissa huleveden ja ympäristöturvallisuuden asiantuntijat kertovat omista kokemuksistaan, ja jakavat hulevesien hallintaan liittyviä oppejaan.

Hulevesikoulutuksen ensimmäinen osa on jo julkaistu, ja toinen valmistuu parhaillaan. Ensimmäisessä osassa ääneen pääsee Lahden kaupungin hulevesi-insinööri Juhani Järveläinen, joka kertoo omista kokemuksistaan hulevesirakenteiden osalta.

Videon voit katsoa alta, tai klikata itsesi YouTubeen sen pariin!