​​​​Timanttikylillä juhlittiin jätepistettä

Submitted by KA5013 on
New waste station in Timanttikylät

Juuan Timanttikylien uusi jätepiste valmistui virallisesti jo loppusyksyllä 2019. Keväälle 2020 suunnitellut avajaiset kuitenkin siirtyivät koronan vuoksi vuodella eteenpäin. Avajaisten siirtyminen oli loppujen lopuksi kuitenkin hyvä asia, koska kuluneen vuoden aikana jätepisteen toiminta kehittyi monella tavalla eteenpäin. Avajaisten aikaan saatiin siis juhlia paitsi uutta jätepistettä, myös sen parantuneita lajittelumahdollisuuksia.

Timanttikylien jätepisteellä on nykyisin keräysastiat lasille, metallille, paperille, kartongille ja muoville. Alun perin liikkeelle lähdettiin lasin, metallin ja paperin lajittelusta. Vuoden aikana kysyntä kuitenkin kasvoi ja lopulta kyläyhdistys sopi Jätekukko Oy:n kanssa myös kartongin ja muovin keräyksen aloittamisesta. Monipuoliset lajittelumahdollisuudet ovat hyvä palvelu kyläläisille, koska Juuan taajamassa olevalle lajittelupisteelle on matkaa reilut 25 kilometriä. Kyläyhdistys toimii lajittelupisteen maksajana, joten toiminta vaatii aktiivisuutta ja on melkoinen kädenojennus kyläläisten suuntaan. Jätepisteen monipuolisen lajittelutarjonnan mahdollistaa osaltaan myös sen sijaiseminen sopivasti Jätekukko Oy:n kuljetusreittien varressa.

Kyläläisten talkootyönä rakentamassa ja WasteLess Karelias -hankkeen rahoittamassa jätepisteessä on lajittelumahdollisuuksien lisäksi kesäasukkaiden sekajätteen aluekeräyspiste sekä muutaman talouden yhteinen sekajätekimppa. Jätepiste sijaitsee kylätalo Timanttituvan pihassa. Myös kylätalon jätehuoltoa on kehitetty hankkimalla sinne oma kompostori.

Jätepisteen avajaisten ohjelmaan kuuluivat muun muassa siivoustalkoot kylätalon pihapiirissä, lajitteluneuvontaa sekä tutustuminen jätepisteen palveluihin. Lisäksi kuultiin esitys siitä mihin lajiteltu jäte päätyy Timanttikyliltä. Osallistujat pääsivät myös kertomaan tavaratarinoita sekä vastaamaan kyselyyn, jonka avulla selvitetään kyläläisten ajatuksia ja asenteita jätehuoltoon liittyen.