Erityisen hienoa sirkusta

Submitted by KA9011 on
diabolo

New Cultural Horizons -hankkeen ja Sirkuskoulu Supiaisen inklusiivinen sirkuskoulupilotti on ollut käynnissä helmikuun alusta ja se jatkuu vielä toukokuun alkupuolelle saakka. Iältään 11-13 –vuotiaita harrastajia mukana on kuusi, mikä on ryhmän maksimikoko. Ohjaajana sirkuskoulussa toimii Mari Pyykkönen ja tukiohjaajina ovat toimineet Paula Muranen Honkalampisäätiön Perpe-keskuksesta sekä sirkuskoulu Supiaisen toiminnanjohtaja Rauli Katajavuori.

Sirkuskoulussa harjoitellaan esimerkiksi akrobatiaa erilaisissa muodoissaan, jongleerausta eli tuttavallisemmin ”jonkkaa”, erilaisia tasapainolajeja sekä taikuutta. Jokaisella kerralla mukana on jokin leikki, jossa liikkuen saadaan hiki pintaan ja lihakset lämpimiksi. Sirkuskoulun jokainen tapaaminen alkaa ja päättyy yhteiseen piiriin. Jokainen osallistuja saa sirkuskoulupäivinä tapaamisen ohjelman etukäteen tutustuttavaksi. Jos jostakusta osallistujasta tuntuu, että vauhti toiminnan keskellä menee liian hurjaksi, voi käydä hetken latautumassa rauhoittumispesässä. Jokaisen tunnin jälkeen perheille lähetetään positiivista ja kannustavaa palautetta harrastajan tunnista. Näin harjoitusten sisällöt sekä onnistumisen kokemukset tehdään näkyväksi myös kotona.

Sirkuskoulussa on syntynyt uusia kaveruussuhteita ja entiset ovat vahvistuneet, sillä toiminta on hyvin yhteisöllistä. Kaveria on mukava auttaa tekemään esimerkiksi ilma-akrobatiatemppuja ja myös “jonkkaa” sekä hyppynarutemppuja voi harjoitella parina.

New Cultural Horizons -hankkeessa sirkuspilotissa kehitetyt käytännöt kuvataan. Osallistujia sekä heidän perheitään myös haastatellaan. Tavoitteena on, että hyviksi havaitut yksilö- ja ryhmäohjauksen toimintatavat tulisivat laajasti käyttöön erilaisissa harrastuksissa. Osaltaan toiminta tukee tavoitetta, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mieluinen harrastus.