Karjalaista tunnetta lautaselle

Submitted by KA4007 on
Mustikoita / Blueberries

Kalitka-hanke järjesti 29. lokakuuta "Karjalaisuus lautasella" paneelikeskustelun, jossa ruoan ja ruokamatkailun parissa työskentelevät asiantuntijat keskustelivat monipuolisesti karjalaisesta ruokakulttuurista. Tilaisuuden tärkeä viesti oli, että ruokailijan kokema karjalaisuus ei ole ainoastaan ruokaa, vaan myös palvelukulttuuria, tarinoita ja tunnetta.

Kaksi tuntia puhetta karjalaisesta ruokakulttuurista ei ollut riittävästi. Siksi keskustelua aiheesta jatketaan keskiviikkona 9. joulukuuta klo 13.00 - 15.00 järjestettävässä tilaisuudessa "Karjalaisuus lautasella vol. 2". Ensimmäisellä kerralla karjalaista ruokakulttuuria käsiteltiin yleisemmin, keskitytään nyt enemmän siihen, mistä asioita kokemus karjalaisuudesta syntyy, mikä on esimerkiksi astioiden ja kattauksen merkitys ja millaista on karjalainen palvelukulttuuri? Etänä järjestettävä tilaisuus on suunnattu ruoan parissa työskenteleville sekä karjalaisesta ruokakulttuurista kiinnostuneille. Toisin kuin lokakuun lopulla järjestetyssä tilaisuudessa, nyt kaikki osallistujat saavat kertoa näkemyksensä asioista ja kokemuksista, jotka herättävät tunteen karjalaisesta ruokakokemuksesta.

Kalitka-hankkeen tavoitteena on edistää karjalaiseen ruokakulttuuriin perustuvaa matkailua. Tilaisuus pystyy toivottavasti auttamaan ruoan parissa työskenteleviä yrityksiä löytämään sekä korostamaan suuria tai pieniä karjalaisuuden elementtejä riippumatta siitä, onko asiakkaalle tarjottava ruoka perinteistä karjalaista vai muista ruokakulttuureista tutumpia annoksia.

Karjalaisuus lautasella vol. 2, keskiviikkona 9. joulukuuta klo 13.00 – 15.00

Ilmoittaudu keskustelutilaisuuteen (Microsoft Teams) tästä
https://forms.gle/zDNN15QaM9xKkCVg9